galaksit

Aktiivisten galaksien mittaaminen on parasta, mitä insinööri tietää

Joskus mittaukset vaativat tutkijoiden saumatonta yhteistyötä. Lopputulos kuitenkin palkitsee vaivan.

Minttu Uunila on insinööri ja sympaattinen radiotähtitieteilijä, joka tutkii maapallon pyörimistä vierailevana tutkijana Aalto-yliopiston Metsähovin radiotutkimusasemalla.

On aivan mahtava astua kokoushuoneeseen vaikkapa NASAn tiloissa Robledossa, Espanjassa, kun 30 (mies)insinööriä huudahtaa iloisesti: Minttu, you are here! Pitkäkantainterferometria- eli VLBI-havaintojen suurin viehätys piilee siinä, ettei se ole helppoa. Havainnoissa käytettävä tekniikka on todella monimutkaista, eikä ole helppoa saada mittauksia onnistumaan esimerkiksi 15 observatoriossa yhtä aikaa.

 

MinttuUunila3

Tutkija

Minttu Uunila
@MinttuUunila

Olen vastuussa kaikista Aalto-yliopiston Metsähovin radiotutkimusasemalla tehtävistä VLBI-havainnoista. Näissä havainnoissa useat radioteleskoopit eri puolella maapalloa ja avaruudessa mittaavat samaa kohdetta samanaikaisesti. Kohteina ovat useimmiten aktiiviset galaksit eli kvasaarit, joiden keskustassa sijaitsee supermassiivinen musta aukko. Kun supermassiiviseen mustaan aukkoon putoaa ainetta, osa siitä sinkoutuu ulos niin sanotuissa plasmasuihkuissa. Plasmasuihku voi olla kirkkaampi kuin galaksin muut kohteet yhteensä. Kun usean radioteleskoopin tulokset yhdistetään, ne muodostavat yhden suuren virtuaalisen teleskoopin. Näin saadaan pienimmätkin yksityiskohdat kvasaarien plasmasuihkuista näkyviin ja opitaan ymmärtämään kohteiden fysiikkaa paremmin.

”Siinä tuntee hetkellisesti pienen itsensä kovin suureksi. Ja minä olen vain pieni osa ketjua, joka edesauttaa havaintojen onnistumista.”

Radioteleskooppiverkoston yhdessä muodostama virtuaalinen teleskooppi vastaa yhtä suurta teleskooppia, jonka halkaisija on suurin etäisyys, joka radioteleskooppien välille muodostuu. On teknisesti mahdotonta rakentaa yhtä suurta optista kaukoputkea. Ja minne se edes mahtuisi? Radioteleskoopeilla mitataan kohteiden säteilyä radiotaajuuksilla. Optisilla kaukoputkilla havaitaan näkyvää valoa. Virtuaalisen radioteleskoopin halkaisija on tärkeä siksi, että mitä suurempi läpimitta teleskoopilla on, sitä tarkempia yksityiskohtia havaitusta kohteesta nähdään. Ilman VLBI-havaintoja jäisivät mustista aukoista lähtevien plasmasuihkujen yksityiskohdat näkemättä. Yksittäisten radioteleskooppien halkaisijat ovat yleensä 12–300 metriä. Mikäli kaksi radioteleskooppia sijaitsee vastakkaisilla puolilla maapalloa, etäisyys on maapallon halkaisija. Jos verkostossa on mukana myös avaruudessa oleva radioteleskooppi, virtuaalisen radioteleskoopin läpimittaa saadaan kasvatettua entisestään.

Tehtäväni on varmistaa, että havainnoissa käytettävä laitteisto ja ohjelmistot toimivat niin hyvin kuin on mahdollista. Kun näkee, että meillä tehdyt havainnot on onnistuttu yhdistämään toisten observatorioiden havaintoihin, se saa aikaan onnistumisen tunteen, jota on vaikea ylittää. Siinä tuntee hetkellisesti pienen itsensä kovin suureksi. Ja minä olen vain pieni osa ketjua, joka edesauttaa havaintojen onnistumista. Ilman teknistä henkilökuntaa ja esimerkiksi vastaanotininsinöörejä tutkijat eivät saisi näkyviin tarkkoja yksityiskohtia aktiivisista galakseista.

Jaa teksti:

Facebooktwitterlinkedinmail

Tilaa uutiskirje


×