Skolarin ensimmäisen luokan tuotoksia pääset nauttimaan tällä sivustolla.

Tilaa ryhmällesi oma Skolar-kurssi

Tieteestä viestiminen on tärkeää ja siksi siihen on tarjolla apua. Kaskas Median Skolar-koulutuksissa otat viestinnän työkalut haltuun tehokkaasti. Tieteentekijöille luodut kurssit ovat vuorovaikutteisia ja käytännönläheisiä.

Järjestämme Skolar-kursseja tutkimusryhmille ja asiantuntijoille suomeksi ja englanniksi. Kurssit koostuvat tapaamisista ja niiden välillä suoritettavista itsenäisistä harjoitustehtävistä, joista osallistujat saavat lisämaksusta henkilökohtaisen palautteen. Ryhmien suositusosallistujamäärä on 10–30 henkeä. Räätälöimme koulutukset tilaajan tarpeiden mukaan.

Ota yhteyttä: annina(a)kaskasmedia.fi

Kokoa kurssisi esimerkiksi seuraavista aiheista:

1. Yleistajuinen kirjoittaminen
Kurssilla opit tiivistämään tutkimustuloksista tai selvityksestä kiinnostavan yleistajuisen tekstin esimerkiksi blogia tai tiedotetta varten. Käymme läpi yleistajuisen tekstin kielen ja rakenteen vuorovaikutteisten harjoitusten kautta. Yleistajuinen kirjoittaminen on pohja kaikelle vaikuttavalle viestinnälle. Kurssi toimii hyvänä pohjana muille kursseillemme.

2. Twitter
Twitteriä käyttää maailmanlaajuisesti yli 310 miljoonaa ihmistä. Twitter on asiantuntijoiden, päättäjien ja toimittajien media ja siksi oikea paikka myös tutkijalle. Kurssi sopii uudelle tutkimusryhmälle, vasta-alkajalle tai kirjautumista vielä harkitsevalle. Saat apua oman äänen löytämiseen ja yleisön kasvattamiseen. Otamme haltuun lisäksi helppoja työkaluja, joiden avulla teet twiittaamisesta rutiinin.

3. Policy Brief
Kurssillamme opit rakentamaan selkeän ja päätöksentekijän tarpeisiin suunnatun politiikkasuosituspaperin eli Policy Briefin sekä jakamaan sen oikeille kohderyhmille. Kurssi keskittyy rakenteen ja visuaalisten elementtien suunnitteluun sekä terävän kärjen muotoiluun. Tutkimustulokset vaikuttavat yhteiskuntaan vasta kun tutkija kertoo niistä päätöksentekijöille.

4. Tiedepitchaus
Hyvä hissipuhe saa kuulijat innostumaan ja kysymään lisää. Kurssimme antaa eväät tutkimustulosten esittämiseen koukuttavasti tilanteissa, joissa aikaa on rajallisesti. Käymme läpi hyvän pitchin kriteerit ja kerromme, miten rakennat esityksestäsi vahvan. Ja treenaamme tietysti käytännössä.

5. Wikipedia
Minne ihmiset sukeltavat ensimmäiseksi etsiessään tietoa uudesta asiasta? Wikipedia on tehokas, vaikuttava ja ilmainen viestintäkanava, jota tieteentekijät eivät hyödynnä tarpeeksi. Kurssilla otat Wikipedian haltuun yhdessä iltapäivässä ja innostut muuttamaan maailmaa. Vuosi 2016 on Wikipedian Year of Science, joten nyt jos koskaan on aika osallistua historian suurimpaan avoimen tiedon yhteisponnistukseen!

6. Visuaalinen viestintä
Ihmisaivot sisäistävät tietoa kuvista 60 000 kertaa nopeammin kuin tekstistä. Kurssilla opit viestimään tutkimuksestasi erilaisilla visuaalisilla keinoilla. Kerromme ja näytämme, miten luot esityksellesi yhtenäisen ilmeen, teet yksinkertaista infografiikkaa ja käytät valokuvia tekijänoikeuksia kunnioittaen.

Kysy lisää ja kerro tarpeistasi:

annina(a)kaskasmedia.fi
+358 40 8276032
Annina Huhtala, Skolar-koulutusohjelman vetäjä

 

 

 
Tilaa uutiskirje


×