Skolar_tulivuori (1)

Tulivuoret puhaltavat savurenkaita ja hautovat munia

Tulivuoret näyttäytyvät monille etäisesti taivaanrannassa siintävinä kartioina tai laavaa syöksevinä tuholaisina. Mutta tiesitkö, että niiden rinteillä voi kasvaa salmiakkia? Geologi Elina Lehtonen listaa seitsemän asiaa, jotka todistavat, että tulivuoret ovat superkiinnostavia.

Elina Lehtonen on vapaa-ajallaankin kivistä ja tulivuorista innostuva geologi, joka tutkii Suomen vanhimpia tulivuorisyntyisiä kiviä Luonnontieteellisessä keskusmuseossa.

1
Ne voivat puhaltaa savurenkaita

Savurenkaiden puhaltelu ei ole jokapäiväinen ilmiö, mutta esimerkiksi italialainen Etna ja islantilainen Eyjafljallajökull ovat puhaltaneet niitä ajoittain. Savurenkaat syntyvät todennäköisesti silloin, kun tulivuoren sisuksissa olevaa kaasua purkautuu yksittäisenä tuprahduksena ja sopivalla nopeudella pienen purkausaukon kautta.

ElinaLehtonen1

Tutkija

Elina Lehtonen
@Eslehton

2
Purkauksesta saattoi seurata vallankumous

Kesäkuussa 1783 alkoi kahdeksan kuukautta kestävä Laki-tulivuoren purkaus Islannissa. Tällä purkauksella oli sekä paikallisesti että globaalisti tuhoisat seuraukset. Arvioiden mukaan purkauksen suoriin ja epäsuoriin vaikutuksiin kuoli kolmannes Islannin väestöstä.

Lakin purkauksen aiheuttamat nälänhädät ovat voineet olla osasyy Ranskan vallankumouksen puhkeamiseen vuonna 1789.

Lakin purkaus aiheutti globaalin lämpötilan laskun seuraavan parin vuoden aikana. Lisäksi purkauksen seurauksena syntyi myrkyllistä rikkihappoa, joka vahingoitti Euroopan viljasatoja ja aiheutti nälänhätää myös Islannin ulkopuolella. Purkausta seuranneet nälänhädät ovat voineet olla osasyy Ranskan vallankumouksen puhkeamiseen vuonna 1789.

3
Kivisula voi muhia vuoren sisuksissa satoja tuhansia vuosia

Kivisula on sulamatonta kiveä kevyempää. Tästä syystä se nousee ylöspäin Maan kuoressa ja voi kerääntyä tulivuorten juuriosien magmasäiliöihin. Paineen noustessa magmasäiliössä riittävän suureksi tulivuori purkautuu. Purkausta ennen kivisula on saattanut muhia tulivuoren sisuksissa vuosista satoihin tuhansiin vuosiin. Jopa päivittäin aktiivisilla tulivuorilla, kuten Strombolilla, osa purkautuvasta aineksesta on saattanut viettää vuoren juuriosissa jopa tuhansia vuosia.

4
Purkautunut laavavirta ei kivety heti

Purkautuneen laavan lämpötila on yleensä noin 650–1000 astetta. Kun se joutuu kosketuksiin ilman tai veden kanssa, laavan pintaosa jäähtyy ja jähmettyy nopeasti. Laavavirran sisäosat voivat pysyä sulamaisena kivipuurona päiviä, kuukausia ja jopa vuosikymmeniä.

Yksiselitteistä aikaa laavavirran jäähtymiselle on vaikea antaa, sillä siihen vaikuttavat esimerkiksi purkautuneen laavan määrä ja kemiallinen koostumus. Kun tutkittiin Havaijilla vuonna 1959 tapahtunutta tulivuorenpurkausta, saatiin selville, että tulivuoren rinteen painaumaan virrannut laava muodosti yli 100 metriä paksun laavajärven. Sen kiteytyminen kiinteäksi kiveksi kesti noin 35 vuotta. Vasta noin 43 vuotta purkauksen jälkeen kiteytyneen laavajärven lämpötila oli laskenut alle 500 asteeseen. Hidas jäähtyminen johtuu kiven verrattain huonosta lämmönjohtavuudesta.

5
Vulkaaninen maaperä on luonnollinen hautomo

Vasarapääkana on Indonesiassa elävä lintulaji, joka ulkoistaa muniensa hautomisen esimerkiksi tulivuoriperäiselle maalle. Lintu munii munansa vulkaaniseen hiekkaan kaivettuun kuoppaan noin 32–35 asteen lämpötilaan ja antaa vulkaanisesta maasta huokuvan geotermisen lämmön hoitaa tehtävän. Kun vasarapääkananpoikaset kuoriutuvat, ne kaivautuvat esiin hiekasta lentokykyisinä ja jatkavat elämäänsä täysin itsenäisesti.

Nykyisten tulivuorten purkausaukoissa elää hyvin äärimmäisiin olosuhteisiin mukautuneita mikrobeja.

6
Tulivuoret ovat luonnon salmiakkitehtaita

Teollisesti valmistettu ammoniumkloridi (NH4CL) antaa salmiakkikarkille tyypillisen suolaisen maun. Luontaisesti ammoniumkloridia, eli salmiakki-mineraalia, voi syntyä tulivuorten rinteillä olevien vulkaanisten kaasujen purkausaukkojen ympärille. Purkautuvat kaasut voivat kiteytyä suoraan kiinteäksi aineeksi muodostaen salmiakin lisäksi esimerkiksi rikkiä.

7
Muinaiset tulivuoret saattoivat toimia elämän alkulähteinä

Nykyisten tulivuorten purkausaukoissa elää hyvin äärimmäisiin olosuhteisiin mukautuneita mikrobeja. On ehdotettu, että Maan, Marsin tai Jupiterin kuun, Europan, muinaiset tulivuoret ja niiden purkauskaasut ovat toimineet elämän synnyn laboratoriona miljardeja vuosia sitten. Vanhimmat säilyneet merkit elämästä maapallolla ovat yli 3 miljardia vanhat, muinaisten sinibakteerien jälkeen jättämät kerrostumat.

Jaa teksti:

Facebooktwitterlinkedinmail

Lue myös nämä

Is it possible that you really don’t have choice?

kesä 5, 2017

Is it possible that you really don’t have choice? Miguel Moreno is a PhD student at the Department of Mathematics and Statistics at the University of Helsinki. He works on…

How computer simulations help spy on atoms

kesä 5, 2017

How computer simulations help spy on atoms Nanoscale objects are so small that they contain just a few thousand atoms. We don’t always have a camera to help us zoom…

The pleasant scent of forests helps keep the planet cool

kesä 2, 2017

The pleasant scent of forests helps keep the planet cool Small particles form from the thin forest air, which helps keep the climate cool. But they won’t be enough to…

Research in the high Arctic – Pack your instruments, a rifle and a skirt

kesä 1, 2017

Research in the high Arctic – Pack your instruments, a rifle and a skirt Science is rarely a 9 to 5 job. It’s a lifestyle. So unless you are working…

Aurinkosähköä saa jo katolta – mitkä ovat seuraavat askeleet?

touko 2, 2017

Aurinkosähköä saa jo katolta – mitkä ovat seuraavat askeleet? Pientuottajien aurinkosähköjärjestelmät yleistyvät nyt vauhdilla. Pian aurinkopaneelit miellyttävät myös esteetikon silmää, sillä markkinoiden ja tutkimuksen trendinä on paneelien maastouttaminen rakennusmateriaaleihin. Armi…

Seitsemän syytä, miksi suomalaisten tulisi vähentää luonnonvarojen kulutustaan viidesosaan nykyisestä

huhti 26, 2017

Seitsemän syytä, miksi suomalaisten tulisi vähentää luonnonvarojen kulutustaan viidesosaan nykyisestä Luonnonvarojen loppumista on ennustettu jo useampi vuosikymmen. Mitä se suomalaisten näkökulmasta tarkoittaa? Onko meillä varaa olla itsekkäitä? Sanna Ahvenharju tekee…

Tilaa uutiskirje


×