koulutus_bjorkman

Yliopistokoulutus vanhenee käsiin

Keskivertoluento näyttää suhteellisen samalta kuin vuosisatoja sitten. Kun tiedon määrä räjähtää, koulutuksen arvo mitataan taidoissa, ei tiedoissa. Tuoreen selvityksen mukaan yliopisto-opetuksen pitää muuttua tai pänttääjän käy huonosti.

Kirjoittaja Tua Björklund tutkii Aalto-yliopiston Design Factoryssä oma-aloitteisen kehittämisen tukemista.

Jos aloitat yliopisto-opintosi tänä syksynä, tarjolla olevan digitaalisen tiedon määrä ehtii moninkertaistua opintojesi aikana. Tutkimusten mukaan uusia tutkimuksia on liikaa. Nopeasti vanhenevat tietosisällöt eivät siksi enää luo vakaata pohjaa työurille. Pänttäämisestä on tullut turhaa. Työelämään yliopistoista putkahtava opiskelija tarvitsee kauaskantoisempia taitoja. Muutokset tiedon määrässä ja työelämässä vaativat muutoksia myös opetustavoilta, mutta yliopistojen opetus muuttuu erittäin hitaasti. Aalto Design Factoryllä tekemämme tutkimukset osoittavat toistuvasti, että taitojen kehittäminen on nyt tietoa tärkeämpää. Tieto kun jää helposti irralliseksi ilman oikeita taitoa.

Tua Björklund

Tutkija

Tua Björklund
@TuaBjorklund

Haussa: Oma-aloitteinen yhdistäjä

Kun vertaa menestyneitä tuotekehityksen ammattilaisia ja valmistumisen kynnyksellä olevia alan opiskelijoita, ammattilaiset eroavat opiskelijoista muutaman tärkeän taidon kohdalla. Menestynyt tuotekehittäjä on opiskelijoita oma-aloitteisempi, hän osaa kytkeä tiedonpalasia laajasti yhteen ja on yhteistyö-orientoituneempi heti toimeksiannon alusta asti. Nämä taidot luovat pohjan työelämässä pärjäämiselle. Siksi olisi elintärkeää, että yliopisto-opiskelijatkin pääsisivät opiskeluaikana kartuttamaan taitoja, ettei työuran ensiaskelista tule kivisiä.

Maaliskuun lopulla julkistettu Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama kansainvälinen selvitys suosittaa Suomen korkeakouluja painottamaan taitojen kehittämistä. Lukiossa tätä jo kokeillaan. Tänä syksynä monet helsinkiläiset koulut opettavat oppiaineen sijaan aihetta. Sellaisesta käy esimerkiksi opintokokonaisuus Euroopan unionista, jossa hyödynnetään taloutta, historiaa, maantiedettä ja kieliä, tai oppitunti kahvilapalveluista, jossa sovelletaan kielitaidon lisäksi matematiikkaa ja viestintätaitoja. 

”Olisi elintärkeää, että yliopisto-opiskelijatkin pääsisivät opiskeluaikana kartuttamaan taitoja, ettei työuran ensiaskelista tule kivisiä.

Yliopistoissa opetustapojen kattavat muutokset ovat olleet hitaampia, koska koulutukseltaan ja intohimoltaan useimmat professorit ovat ensisijaisesti alansa tieteilijöitä, eivät opettajia. Aallon Design Factoryllä järjestettävä poikkitieteellinen kandidaatin tutkinnon sivuainepilotti, Aaltonaut, pyrkii keksimään ratkaisuja laajempaan muutostarpeeseen.

“Kaikki ohjelman kurssit toteutetaan opettajien yhteistyönä projektilähtöisena oppimisena tuetuissa tiimeissä,” ohjelman vastaava opettaja Elina Kähkönen kuvaa.

”Parhaillaan kokeilemme koko ohjelman laajuisia portfolio-tehtäviä ja vuosittaisia kehityskeskusteluja, jotka auttavat opiskelijoita tunnistamaan taitojansa ja asettamaan seuraavia tavoitteita. Tarkoituksena on löytää opetusmenetelmiä, joita voitaisiin jatkossa ottaa laajempaan käyttöön Aalto-yliopistossa.”

Jaa teksti:

Facebooktwitterlinkedinmail

Lue myös nämä

Is it possible that you really don’t have choice?

kesä 5, 2017

Is it possible that you really don’t have choice? Miguel Moreno is a PhD student at the Department of Mathematics and Statistics at the University of Helsinki. He works on…

How computer simulations help spy on atoms

kesä 5, 2017

How computer simulations help spy on atoms Nanoscale objects are so small that they contain just a few thousand atoms. We don’t always have a camera to help us zoom…

The pleasant scent of forests helps keep the planet cool

kesä 2, 2017

The pleasant scent of forests helps keep the planet cool Small particles form from the thin forest air, which helps keep the climate cool. But they won’t be enough to…

Research in the high Arctic – Pack your instruments, a rifle and a skirt

kesä 1, 2017

Research in the high Arctic – Pack your instruments, a rifle and a skirt Science is rarely a 9 to 5 job. It’s a lifestyle. So unless you are working…

Aurinkosähköä saa jo katolta – mitkä ovat seuraavat askeleet?

touko 2, 2017

Aurinkosähköä saa jo katolta – mitkä ovat seuraavat askeleet? Pientuottajien aurinkosähköjärjestelmät yleistyvät nyt vauhdilla. Pian aurinkopaneelit miellyttävät myös esteetikon silmää, sillä markkinoiden ja tutkimuksen trendinä on paneelien maastouttaminen rakennusmateriaaleihin. Armi…

Seitsemän syytä, miksi suomalaisten tulisi vähentää luonnonvarojen kulutustaan viidesosaan nykyisestä

huhti 26, 2017

Seitsemän syytä, miksi suomalaisten tulisi vähentää luonnonvarojen kulutustaan viidesosaan nykyisestä Luonnonvarojen loppumista on ennustettu jo useampi vuosikymmen. Mitä se suomalaisten näkökulmasta tarkoittaa? Onko meillä varaa olla itsekkäitä? Sanna Ahvenharju tekee…

Tilaa uutiskirje


×